Etsitkö opiskelupaikkaa?

Hakijapalvelut auttaa

Ilmoittaudu yleisiin kielitutkintoihin

Lisätietoa

Katso tästä juuri nyt

haussa olevat koulutukset!

Logistiikka, media-ala sekä sähkö- ja automaatioala Kpedun suosituimmat koulutukset yhteishaussa

24.3.2022 klo 08:05
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston suosituimpia koulutuksia olivat 22.3. päättyneessä yhteishaussa logistiikka, media-ala sekä sähkö- ja automaatioala. 

Ensisijaisia hakijoita määrällisesti oli eniten sosiaali- ja terveysalan tutkintoon, yhteensä 87 (kaikki hakijat yhteensä 175). Aloituspaikkoja lähihoitajaopintoihin on 80. Sosiaali- ja terveysalalle, kasvatus- ja ohjausalalle sekä turva-alalle toteutetaan soveltuvuuskokeet. 

Kpedussa yhtä perustutkinnon aloituspaikkaa tavoitteli 1,0 ensisijaista hakijaa 
 
Kpedussa oli 22.2. alkaneessa yhteishaussa haku 23 perustutkintoon Kokkolan ammattikampuksella ja Kälviällä sekä Kannuksessa, Kaustisella ja Perhossa. Aloituspaikkoja oli yhteensä 663. Ko. 23 tutkintoon haki 672 ensisijaista hakijaa, joten yhtä aloituspaikkaa tavoitteli 1,0 ensisijaista hakijaa.

Yhteishaku muuttui tänä vuonna siten, että ylioppilaat/abiturientit eivät hakeneet enää yhteishaussa. He hakeutuvat ammatilliseen koulutukseen jatkuvassa haussa. Kpedun hakijamäärä laski edellisestä vuodesta osin tästä syystä. 

Uuteen elokuussa alkavaan tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen haki kaikkiaan 66, joista ensisijaisia 14 hakijaa sekä oppivelvollisille tarkoitetulle kansanopistovuodelle Kälviälle 16, joista ensisijaisia neljä. Nämä molemmat nivelvaiheen koulutukset avataan myös jatkuvaan hakuun. 

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus toteaa, että kokonaisuudessaan olemme tyytyväisiä yhteishaun tulokseen. ”Alueen työelämän tärkeille aloille oli hyvin hakijoita. Erityisesti iloitsemme metallialan ensisijaisten opiskelijoiden hakijamäärän kasvusta. Se on ollut vuosia heikompi, ja metallialalla on esiintynyt rekrytointivaikeuksia. Myös prosessialalle saimme hyvin hakijoita”, Purontaus jatkaa.

Lopulliset yhteishaun valintatulokset julkaistaan aikaisintaan 16.6., ja valituille ilmoitetaan opiskelupaikasta sähköpostitse. Valitun tulee ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 30.6. Yhteishaun koulutukset alkavat Kpedun eri toimipaikoissa elokuussa.

Jatkuva haku

Yhteishaun kautta hakeneet ja ilman opiskelupaikkaa jääneet voivat hakea Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon 17.6. alkaen jatkuvan haun kautta. Ilman opiskelupaikkaa jääneillä on mahdollisuus myös osallistua 21. ja 22.6 järjestettävään Kpedun jälkiohjaukseen. Jatkuvan haun aloituspaikoista tiedotetaan Kpedun nettisivuilla, missä tehdään myös haku koulutukseen.

Lisätietoja antavat Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus, sirkku.purontaus@kpedu.fi, 044 725 0101 ja Kpedun Hakijapalvelut, 040 808 5010, hakijapalvelut@kpedu.fi.

Ajankohtaista