Koulutamme nuoret ja aikuiset
Pedagoginen ohjelma 2023-2025 on julkaistu!
LisätietoaHaku elo-syyskuussa alkaviin koulutuksiin nyt auki
Katso koulutukset tästä!Ilmoittaudu yleisiin kielitutkintoihin 2023
LisätietoaSuurista koulutuksen järjestäjistä neljänneksi parasta ammatillista opetusta Keski-Pohjanmaalla
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä sijoittui ammatillisen peruskoulutuksen tuloksellisuusvertailussa neljänneksi. Edelle menivät ruotsinkieliset Optima ja Yrkesakademi, jotka nekin toimivat Pohjanmaalla. Suomenkielisistä edelle meni Helmi Liiketalousopisto.
- Tämä sijoitus on merkki siitä, että henkilöstö pystyy toimimaan ammatillisen koulutuksen tavoitteiden mukaisesti, kiittelee yhtymäjohtaja Liisa Sadeharju.
Tuloksellisuusvertailussa katsotaan vuosittain takautuvasti opiskelijoiden valmistumista, työllistymistä, jatko-opintoja ja opintojen keskeyttämistä. Myös ammatillisten opettajien pätevyydellä sekä henkilöstön kehittämiseen suunnatuilla toimilla on oma painoarvonsa.
Kpedu oli vuonna 2010 tulosrahoituksen kärjessä, mutta tämän jälkeen opetushallitus muutti tulosrahoituksen kriteerejä. Nyt saavutettu neljäs sija oli tähän mennessä paras sijoitus uusilla kriteereillä.
Suuria koulutuksen järjestäjiä ovat yli 1000 opiskelijan oppilaitokset, joita tänä vuonna oli 47. Mukana olivat vain ammatillista peruskoulutusta tarjoavat oppilaitokset. Osa ammatillisen koulutuksen rahoituksesta myönnetään tulosrahoitussijoituksen perusteella.
Tieto hyvästä sijoituksesta julkistettiin yhtymävaltuustolle torstai-iltana ja se otettiin vastaan aplodein.
Kpedu on alueen merkittävin toisen asteen koulutuksen tarjoaja. Nuorisoasteen opiskelijoita on 2100 ja aikuiskoulutuksessa yli tuhat. Aloituspaikkoja ammatillisiin perustutkintoihin vuodelle 2016 on varattu yhteensä 1029.
Koulutusyhtymän tarjoamiin koulutuksiin pääsee tutustumaan tulevana tiistaina klo 16-20, jolloin Kampushallilla järjestetään ”Avaa ovi ammattiin”-tapahtuma yleisölle.
Lisätietoja antaa
Suunnittelija Niina Patrikainen p. 044 725 0019
Yhtymäjohtaja Liisa Sadeharju p. 044 725 0080
Uutisia
Suurista koulutuksen järjestäjistä neljänneksi parasta ammatillista opetusta Keski-Pohjanmaalla

Tulevat tapahtumat
-
Kansainvälisyydestä vauhtia rekrytointiin
30. toukokuuta 2023 klo 16.00 - 17.00 -
Valmistujaiset | Kälviä / Keski-Pohjanmaan kansanopisto
31. toukokuuta 2023 klo 9.15 - 12.00 -
Valmistujaiset | Kannus
2. kesäkuuta 2023 klo 12.00 - 15.00 -
Valmistujaiset | Kaustinen
2. kesäkuuta 2023 klo 13.00 - 15.00 -
Valmistujaiset | Ammattikampus
2. kesäkuuta 2023 klo 13.00 - 15.00
Hei IE-selaimen käyttäjä!
Selainta ei tueta, käytössäsi on vanhentunut selain, jolloin sivuston käytössä voi ilmetä ongelmia. Suosittelemme käyttämään Chromea tai Firefoxia. Koulutusten osalta voitte olla yhteydessä hakijapalveluihin.
- Puhelin (ma-pe klo 9-15): 040 808 5010
- Sähköposti: hakijapalvelut(a)kpedu.fi
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi