Koulutamme nuoret ja aikuiset
Pedagoginen ohjelma 2023-2025 on julkaistu!
LisätietoaHaku elo-syyskuussa alkaviin koulutuksiin nyt auki
Katso koulutukset tästä!Ilmoittaudu yleisiin kielitutkintoihin 2023
LisätietoaRavivalmentajille räätälöity yritysjohtamisen koulutus
- Hevosammattilaisuuden lisäksi ravivalmentaja on yrittäjä ja tarvitsee osaamista yrityksen johtamisessa ja kehittämisessä. On erinomainen asia, että koulutusta on ravivalmentajien ammattikunnalle tarjolla. Toivon että mahdollisimman moni, etenkin nuori valmentaja tarttuu tähän tilaisuuteen, kannustaa toiminnanjohtaja Tuomo Pekonen Suomen Ravivalmentajat ry:stä.
Toteuttajatiimiin kuuluu Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuksesta niin liiketalouden kun hevostaloudenkin kouluttajia. Viisi kertaa järjestettävillä lähiopetuspäivillä kuullaan asiantuntija-alustuksia hevosalan liiketoiminnan tulevaisuuteen, imagoon, talouteen ja kannattavuuteen sekä laatuun liittyvistä teemoista – yrittäjän hyvinvointikysymyksiä unohtamatta! Lähipäivien aikana pureudutaan teemoihin työpajoissa, yrittäjien omaa asiantuntemusta hyödyntäen.
- Työpajatoiminta on alan ammattilaisten välillä käytävää vuoropuhelua. Tarkoitus on yhdessä nostaa esille toimialan haasteita ja löytää niihin ratkaisuja sekä varautua alan tulevaisuuteen. Päivien aikana työstetään liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä suunnitelmia. Tarkoitus ei ole vain luennoida!, taustoittaa liiketalouden kouluttaja Minna Frilund Keski-Pohjanmaan Aikuiskoulutuksesta.
Ensimmäinen lähiopetusjakso starttaa tammikuun 20. päivä Kaustisella ja koulutus kestää kokonaisuudessaan noin puolitoista vuotta. Ravivalmentajan on mahdollisuus hyödyntää yrittäjän oppisopimusta. Alkuun pääsee ottamalla yhteyttä lähimpään oppisopimustoimistoon tai suoraan kouluttajatahoon Kaustisella.
Yhteyshenkilöt, Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus
Marjo Kaivolahti p. 040 808 5172
Minna Frilund p. 044 725 0883
Uutisia
Ravivalmentajille räätälöity yritysjohtamisen koulutus

Tulevat tapahtumat
-
Kansainvälisyydestä vauhtia rekrytointiin
30. toukokuuta 2023 klo 16.00 - 17.00 -
Valmistujaiset | Kälviä / Keski-Pohjanmaan kansanopisto
31. toukokuuta 2023 klo 9.15 - 12.00 -
Valmistujaiset | Kannus
2. kesäkuuta 2023 klo 12.00 - 15.00 -
Valmistujaiset | Kaustinen
2. kesäkuuta 2023 klo 13.00 - 15.00 -
Valmistujaiset | Ammattikampus
2. kesäkuuta 2023 klo 13.00 - 15.00
Hei IE-selaimen käyttäjä!
Selainta ei tueta, käytössäsi on vanhentunut selain, jolloin sivuston käytössä voi ilmetä ongelmia. Suosittelemme käyttämään Chromea tai Firefoxia. Koulutusten osalta voitte olla yhteydessä hakijapalveluihin.
- Puhelin (ma-pe klo 9-15): 040 808 5010
- Sähköposti: hakijapalvelut(a)kpedu.fi
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi