Puuteollisuuden perustutkinto 7.8.2024

Tavoite

Tutkinnon voi suorittaa Puusepänteollisuuden tai Puurakenneteollisuuden osaamisalalla.

Puusepänteollisuuden osaamisalan koulutus antaa perusvalmiudet puuteollisuuden erilaisiin jatkojalostuksen työtehtäviin. Laajasta opintotarjonnasta voi valita oman mieltymyksen ja paikallisen yritysmaailman mukaisia opintoja.

Puurakenneteollisuuden osaamisala antaa sinulle valmiuksia toimia proseseissa, joissa valmistetaan puurakenteita ja niiden osia sekä puurakenteisia elementtejä ja muita jatkojalosteita.

Nykypäivän puualan ammatissa yhdistyy sekä käsityö että tekniikka. Tuotteita voi valmistaa sekä perinteisin työvälinein että nykyaikaista CNC- tekniikkaa hyödyntäen. Tietokoneavusteinen puuntyöstö on yleistynyt teollisuudessa ja sen hallitsijoista on kysyntää työmarkkinoilla. Puualan kautta on myös mahdollista jatkokouluttautua ja työllistyä erilaisiin rakentamisalan ammatteihin.

Alueellamme on paljon pieniä ja keskisuuria puuta jatkojalostavia yrityksiä: kalustevalmistajia, rakennusyrityksiä, ikkuna/ovitehtaita, talotehtaita, veneiden valmistajia, sahalaitoksia ym. puun kanssa tekemisissä olevia yrityksiä, jotka tarvitsevat puualan ammattilaisia myös tulevaisuudessa.

Alalla keskeisintä on puun tunteminen ja sen jalostaminen tuotteiksi erilaisin menetelmin. On hyvä hallita oheismateriaalien ja tarvikkeiden ominaisuudet ja niiden käyttömahdollisuudet.
Puualan ammattilaisella on laaja-alainen käsitys puun monipuolisista käyttökohteista, valmistusprosesseista ja työvaihesuunnittelusta.

Puualalla työskentelevällä olisi hyvä olla luovuutta, tarkkuutta, hahmottamiskykyä, huolellisuutta, teknistä ajattelua ja kykyä toimia ryhmässä.

Tutkinnon suoritettuasi voit toimia mm. kalusteiden valmistajana, kalusteiden kokoonpano- ja asennustehtävissä, ikkuna- ja oviteollisuudessa, rakennustyömailla sisävalmistustöissä, koneistustehtävissä CNC-koneilla, penkki- tai konepuusepän töissä, veneteollisuudessa, sahalaitoksissa tai itsenäisenä yrittäjänä.

Kohderyhmä

Lukion, ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon jo suorittaneet voivat hakeutua ammatillisiin perustutkintoihin jatkuvassa haussa, joka mahdollistaa ympärivuotisen koulutukseen hakeutumisen.

Yhteishaun päättymisen jälkeen myös ilman opiskelupaikkaa olevat nuoret hakeutuvat koulutukseen jatkuvan haun kautta.

Sisältö

Puuteollisuuden perustutkinto on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Ammatillinen perustutkinto koostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp) .

Pakollinen tutkinnon osat, 45 osp:
- Puutuotevalmistuksessa toimiminen 45 osp

Valinnaiset tutkinnon osat, 100 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 1, 40-80 osp, Puusepänteollisuuden osaamisala:
- CNC-ohjelmointi ja –työstäminen puusepänteollisuudessa, 40 osp
- Kalusteiden valmistaminen, 40 osp
- Puusepäntuotteiden valmistaminen, 40 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 1, 40-80 osp, Puurakenneteollisuuden osaamisala:
- Hirsirakenteiden valmistaminen, 40 osp
- Puutaloelementtien rakentaminen, 40 osp
- Rakennepuulevyjen valmistaminen, 40 osp

Valinnaiset tutkinnon osat 2, 20-60 osp, molemmat osaamisalat (20 mahdollista tutkinnon osaa, mm):
- CNC- työstäminen puutuoteteollisuudessa, 20 osp
- Kalusteiden asentaminen, 20 osp
- Sisustuspuusepäntöiden tekeminen, 20 osp
- Puualan tilaustöiden valmistaminen, 20 osp
- Puuelementtien varusteleminen, 20 osp
- Puupintojen käsitteleminen, 20 osp
- Sahatavaran mekaaninen jalostus, 20 osp
- Puulevyteollisuuden valmistusprosessissa työskentely, 20 osp
- Veneen sisustaminen ja varustelu, 15 osp

Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp:
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämä osaaminen

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Puuteollisuuden perustutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Tyypillisimmät alan jatko-opinnot ovat:
- puusepän ammattitutkinto
- puuseppämestarin erikoisammattitutkinto
- insinööri (AMK), puutekniikka
- muotoilija (AMK), sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu, teollinen ja brändi muotoilu

Lisätietoja:
Hakijapalvelut, p. 040 808 5010
hakijapalvelut(at)kpedu.fi

Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi

7.8. alkavaan koulutukseen on varattu 6 opiskelupaikkaa aikaisemman tutkinnon suorittaneille hakijoille. Hakijat haastatellaan. Hakijoihin ollaan yhteydessä hakuajan päätyttyä haastattelun sopimiseksi.

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Talonpojankatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa päättyi hiljattain kolmen kuukauden mittainen Maalaus ja puuntyöstö tutuksi -koulutus. Tavoitteena oli tutustua puuteollisuuden ja pintakäsittelyn työhön ja koulutukseen, oppia aloilla tarvittavia tietoja ja taitoja sekä tukea opiskelijoiden etenemistä tutkintoon valmistavaan koulutukseen tai työllistymiseen.Koulutuksen suoritti kymmenen alasta kiinnostunutta innokasta opiskelijaa. Tuomo Pyykölä ja Heidi Romar kokivat koulutuksen varsin hyödylliseksi.

Lue lisää

– Tällaisissa tiloissa kelpaa olla ja työsken­nellä, toteaa rakennusliike NyConin toi­mitusjohtaja Håkan Nyman astellessaan sisään Kpedun rakennusalojen uusiin opis­kelutiloihin Kokkolan Talonpojankadulla.

Lue lisää

Kpedun eri toimialojen opiskelijat käyttävät innokkaasti mahdollisuutta päästä kansain­väliseen vaihtoon. Kpedun rakennusalan opiskelijat Veeti Niemonen, Arttu Harju, Aleksi Saari ja Saku Erkkilä olivat neljän viikon KV-jaksolla Espanjan Fuerteventuras­sa, Corralejossa ja Puerto Del Rosariossa huhti-toukokuussa. He pääsivät tekemään oikeita rakennusalan töitä.

Lue lisää

Vuonna 2015 talonrakentajaksi Kpedusta valmistunut David Boutov pistäytyi vie­railulla katsomassa uusia rakennuskluste­rin opetustiloja. Davidille opiskeluajoista on erityisesti jäänyt mieleen vaihtojaksot Sak­sassa ja Puolassa, joissa hän sai näkemyksiä eri maiden rakennuskulttuureihin.

Lue lisää

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Vuoden aikuisopiskelija 2018 on puualan opiskelija Eeva Sillanpää. Palkitsemisperusteluissa nousee esiin Sillanpään rohkeus tarttua uusiin, haastaviinkin, projekteihin. Sillanpäätä myös kehutaan taiteellisesti ja visuaalisesti lahjakkaaksi. 

Lue lisää

Niko Honkala ja Annika Kujala nakuttelevat puunpalasia paikoilleen Aalto Haitek Oy:n tehdashallissa Toholammilla. Valmistumassa on massiivinen pergola, jonka kaareva muoto suorastaan hivelee silmää.- Puuala tuntuu varsin passelilta. Tässä saa tehdä käsillä töitä ja työn jäljen näkee heti, Honkala ja Kujala tuumaavat.

Lue lisää

Punainen tupa ja perunamaa ei nykypäivänä välttämättä tarkoita 200 neliön taloa neljällä makuuhuoneella. Markkinoille ovat viime vuosina tulleet minitalot, jotka ovat toimiva ratkaisu moneen tarpeeseen. 

Lue lisää

Rakennusalan yrittäjä Ville Jokitalo suorittaa parhaillaan talonrakennusalan ammattitutkintoa. Tutkintotodistus on miehellä jo viittä vaille taskussa, sillä edessä on enää yksi tutkintotilaisuus.

Lue lisää

Kokkolalainen Aleksi Rajala hyppäsi vauhdista keväällä 2016 mukaan tammikuussa alkaneeseen talotekniikan perustutkinnon opiskelijaryhmään. Kyseessä oli Kpedun ensimmäinen putkiasentajien koulutus aikuisille. 

Lue lisää

Mikko Fraktman lähti opiskelemaan rakennusalaa, sillä hän kaipasi vaihtelua työtehtäviinsä.

Lue lisää

Ensimmäistä vuotta putkiasentajiksi opiskelevat Tino Syri ja Sampo Mankinen tiesivät jo yläasteella mihin hakevat ammattia opiskelemaan.

Lue lisää

Ensimmäisen vuoden puualan opiskelijat Matias Karjula ja Emma Tuunala ovat tyytyväisiä alavalintaansa. Karjula on Kokkolasta ja Tuunala kulkee Kälviältä linja-autolla.

Lue lisää

Kokkolalainen Matias Leppälä opiskelee ensimmäistä vuotta talonrakentajaksi ja Perhosta kotoisin oleva Joose Humalajoki toista vuotta. Matias kulkee koulussa kotoa käsin, mutta Joose muutti jo ensimmäisenä vuotena yhteiseen kimppakämppään Kokkolaan tuttujen kanssa.

Lue lisää

Marjo Vierimaa  (18) Kannuksesta ja Elsa Ahola (22) Vihannista valmistuvat keväällä 2016 maalareiksi. Pintakäsittelyala on sisustusboomin myötä vetänyt puoleensa yhä enemmän tyttöjä, kun aikaisemmin alalla oli paljon poikia.

Lue lisää

Puuteollisuuden opiskelija Iiro Hiltula päätyi opiskelemaan alaa, koska puusta on mukava värkätä. 

Lue lisää

Vetelin Vesi on Vetelin kunnan omistama liikelaitos, jonka pääasiallisia työtehtäviä ovat veden hankinta, puhdistus ja jakelu, jäteveden siirtäminen KVT-Vesihuolto Oy:lle käsiteltäväksi sekä maassa olevien vesi-, viemäriverkostojen erinäiset huolto- ja kunnossapitotehtävät. Vetelin vesi oli kevättalvella pulman edessä, sillä lisäkäsille on tarvetta, mutta alalle ei tahdo löytyä osaajia.

Lue lisää

Kälviäläislähtoinen Essi Leminen, 22, haki Kpedulle opiskelemaan puualaa jatkuvan haun kautta ja ilmoitti heti opintojen alkaessa opettajalleen Arto Mäenpäälle halukkuudestaan suorittaa opinnot oppisopimusta hyödyntäen. Paikkakin oli jo katsottu valmiiksi.

Lue lisää

Puutarhurina usean vuoden ajan työskennellyt Leena Alasirniö päätti keväällä 2022, että on aika kokeilla jotain ihan uutta. Alasirniö oli jo aikaisemmin seurannut vierestä, kuinka hänen miehensä oli onnistuneen rekrykoulutuksen myötä työllistynyt venealalle, ja päätti seurata hänen jalanjäljissään.

Lue lisää

Loppusuoralla opinnoissaan oleva puualan opiskelija kaustislainen Mikael Känsäkoski, 25, on tehnyt tilaustyönä sängynpäädyn.- Kun opettaja Arto Mäenpää ehdotti, että tekisinkö tämmöisen asiakastyön, niin vastasin heti, että mikä ettei. Ensin ohjelmoin CNC-koneen tekemään liitoskohdat, mutta kun koneeseen tuli jokin vika, tein ne lopulta käsin, kertoo Mikael.

Lue lisää