Kokemusasiantuntija
- Etusivu
- Osuvakoulutus Oy
- Koulutus
Tavoite
Kokemusasiantuntija voi toimia hyvin erilaisissa tehtävissä, kuten koulutuksissa, tapahtumissa, ryhmätoiminnoissa tai kehittämistyössä.
Koulutuksella halutaan tukea asiantuntijan valmiuksia kuvata kokemuksiaan, ja taitoja tuoda esille oma näkökulmansa esimerkiksi kehittämistyöhön, päätöksentekoon, koulutukseen ja vertaistukeen.
Kohderyhmä
Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta joltain elämän osa-alueelta. Kokemus voi liittyä esimerkiksi pitkäaikaiseen sairauteen tai siitä toipumiseen, tapaturmaan, krooniseen kipuun sekä mielenterveys- ja päihdeongelmiin, aiheita on monia. Henkilökohtainen asiantuntijuus voi syntyä kokemuksista palvelujen käyttäjänä, tai rinnalla kulkijan osasta, omaisena ja läheisenä.
Sisältö
Koulutuksella tuetaan kokemusasiantuntijan valmiuksia kuvata kokemuksiaan ja tuoda oma näkökulmansa esille kehittämisyöhön, päätöksentekoon, koulutukseen ja vertaistukeen. Keinoina ovat vuorovaikutus-, esiintymis-, ryhmätyö- sekä tietotaitojen lisääminen.
Koulutussisältöä:
Ryhmänohjaustaidot
Viestintä-ja vuorovaikutustaidot
Esiintymistaidot
Oman tarinan kirjoittaminen, jäsentäminen ja kertominen
Vastuullisuus toimijana
Kokemusharjoittelu
Kokemusasiantuntijaverkoston ja palvelujärjestelmän tunteminen
Ryhmänohjaajan taitoihin johdattavat opiskelijaa mm. ihmisten välisen viestinnän ja vuorovaikutuksellisen toiminnan sisäistäminen. Ohjaajana toimimisessa ja toiminnan suunnittelussa on monta huomioitavaa asiaa, joihin haemme selkeyttä koulutuksen aikana.
Siltä pohjalta esimerkiksi vertaisryhmän ohjaaminen on huomattavasti helpompaa.
Oman tarinan muokkautuminen hallittavaksi kokonaisuudeksi, on yksi päätavoitteista. Kirjoittamalla ja esiintymistaitoa kehittämällä, saadaan tarina muokkautumaan erilaisiin kokonaisuuksiin, aina tilanteen vaatimalla tavalla. Toimiminen erilaisissa tilanteissa haastaa kokemusasiantuntijan tunnistamaan kulloisenkin tarpeen. Esimerkiksi odotukset vertaistoiminnassa ja kehittämistyössä ovat toisistaan poikkeavat.
Mietimme koulutuksen aikana myös vastuullisuus kysymyksiä. Teemme, pohdimme ja löydämme vastauksia yhdessä, jotta jokaisen opiskelijan asiantuntijuudesta saataisiin kaikki mahdollinen hyöty talteen ja käytettäväksi edelleen. Ja, jotta jokainen kokemusasiantuntija voisi tuntea itsensä vahvemmaksi, varmemmaksi ja tarpeellisemmaksi koulutuksen käytyään.
Koulutuksen laajuus on 140 tuntia jakautuen seuraavasti
8 Lähipäivää (klo 9-14) 56h
Itsenäistä ohjattua opiskelua 84h (välitehtävät, kokemusharjoittelu+raportointi)
Lähipäivät:
19.-20.1. pe-la
6.2. ti
20.2. ti
5.3. ti
19.3. ti
16.4. ti
Lisätietoja
Hakijoille järjestetään soveltuvuushaastattelu viikolla 2. (8.-12.1.).
Kouluttaja: Auli-Maritta Ruuskanen
Koulutuksen hinta 300€ sisältää lounaan lähiopetuspäivinä.
Maksu laskutetaan kahdessa erässä.
Koulutuksen jälkeen on mahdollista hakeutua suorittamaan Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon tutkinnon osa Kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana toimiminen 20 osp.
Lisätiedot: Kai Harju, kai.harju(at)kpedu.fi
Laajuus
140hAjankohta
19.1.2024 -16.4.2024Paikka
KälviäOppilaitos
Keski-Pohjanmaan kansanopistoHinta
300 €Hakeminen
Hakuaika päättyy 7.1.2024info.kansanopisto(at)kpedu.fi
Yhteystiedot
Keski-Pohjanmaan kansanopistoKysy koulutuksesta
Puhelin: 040 8085 035
Sähköposti: info.kansanopisto(a)kpedu.fi
Nepalilaissyntyinen Kabita K C, 24, tekee lähihoitajan työtä Koivurinteen palvelukodissa Pietarsaaressa. Tällä hetkellä hän työskentelee intervallihoito-osastolla. Työtehtäviin kuuluu mm. asukkaiden hoivaa ja huolenpitoa sekä toimintakyvyn ja omatoimisuuden edistämistä.
Lue lisääKokkolalainen Olli Ontronen oli jämähtänyt kaupan alalle 11 vuodeksi, vaikka ei kokenutkaan alalla vallitsevan raha ratkaisee -mentaliteetin sopivan hänen luonteelleen. Vuonna 2017 hän päätti vihdoin ryhtyä miettimään uusia mahdollisuuksia työrintamalla, ja hakeutui opiskelemaan lähihoitajaksi.
Lue lisääTerveydenhoitoala tulee tulevaisuudessa kärsimään yhä merkittävämmästä työvoimapulasta, ja siksi kaikki apukädet ovat tarpeen – vaikkapa robotin muoviset sellaiset. Keski-Pohjanmaan ammattiopiston OnniRobo -hankkeessa työskentelevät hoitotyön opettajat Anssi Pulkkinen, Sonja Pynssi ja Niko Kaukonen sekä IT- ja media-alan opettaja Kirsi Oikarinen saivat hiljattain käydä tutustumassa Örebrossa sijaitsevaan innovaatioasuntoon, jossa esiteltiin uusia apuvälineitä hoitajien työnteon helpottamiseksi.
Lue lisääSanotaan, että sote-alalla työskennellään kutsumusammatissa. 19-vuotiaan lähihoitajaopiskelija Iida Ojan kohdalla väite pitää jokseenkin paikkansa.
Lue lisääKokkolassa Kirkonmäen päiväkodissa työskentelevä Kira Myllykangas kertoo päätyneensä alalle omakohtaisten kokemusten innostamana.
Lue lisääYli kymmenen vuotta kaupan alan töitä tehnyt Marika Andersson-Petäjä allekirjoittaa tutun totuuden, jonka mukaan hoitoala on kutsumusammatti.
Lue lisääViisi vuotta Kokkolassa asunut Bishow Kunwar opiskelee lähihoitajaksi. Nepalista Suomeen muuttanut Kunwar kävi Kokkolaan muutettuaan ensin kielikurssin, jonka jälkeen hän hakeutui sosiaali- ja terveysalalle valmistavaan koulutukseen.
Lue lisääEnsihoidon osaamisalasta valmistunut lähihoitaja Pasi Saari aloitti heti valmistuttuaan työt hoitotason ambulanssissa Pietarsaaressa.– Unelmatyöpaikka, hän toteaa hymyssä suin.
Lue lisääSosiaali- ja terveysala oli viimeisenä Vilhelmiina Kellokosken uratoivelistalla nuorena. Tie veikin hänet Etelä-Suomeen ensin ravintola-alan työhön ja sitten puutarha-alan opintojen jälkeen kukkakauppaan töihin.
Lue lisääPiia Koski-Vähälä Kannuksesta opiskelee aikuisopintoina sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa. Hän aloitti opinnot syksyllä 2014 ja valmistuu mielenterveyden ja päihdetyön osaamisalalta lähihoitajaksi lokakuussa 2016.
Lue lisääMuut vastaavat koulutukset
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi
