Media-alan ammattitutkinto, Valokuvauksen osaamisala

Tavoite

Media-alan ammattitutkinnon Kälviällä suorittaneella on ammattitaito toimia valokuvataiteeseen, luontokuvaukseen tai henkilökuvaukseen kytkeytyvissä alan työtehtävissä. Hän tuntee media-alan toimintaympäristön ja hallitsee valokuvaukseen painottuvat osaamisalan mukaiset tuotantoprosessit. Lisäksi media-alan ammattitutkinnon tästä näkökulmasta suorittanut hallitsee alan erityispiirteet oman ammatillisen painotuksensa mukaisesti.

Kohderyhmä

Koulutus on täydennyskoulutusta ja se on suunnattu henkilökuvauksesta, valokuvataiteesta ja luontokuvauksesta kiinnostuneille, valokuvauksen perusteet hallitseville aikuisille. Koulutus antaa mahdollisuuden muuttaa tai päivittää työelämässä hankittu osaaminen ammatilliseksi tutkinnoksi. Koulutus tuottaa valmiuksia alan jatko-opintoihin hakeutumiseen.

Opiskelu vaatii hyvää motivaatiota, omatoimisuutta, vastuullisuutta ja täsmällisyyttä, sillä näille erikoisaloille ovat tyypillistä freelancer-työsuhteet. Opiskelu edellyttää käytössä olevaa, tarkoituksenmukaista valokuvauskalustoa. Opiskeluynpäristössä käytössä on ammattitason valaisukalusto, kuvankäsittelykoneet ja -ohjelmat sekä valokuvataiteen opiskelijoilla pimiö.

Sisältö

Media-alan ammattitutkinto (150 osp) Kälviällä järjestettävässä koulutuksessa muodostuu:
- pakollinen tutkinnon osa: media-alan toimintaympäristön tunteminen (15 osp)
- osaamisalan pakollinen tutkinnon osa: valokuvauksen tuotantoprosessin hallitseminen (55 osp)
- valinnaiset tutkinnon osat (yht. 80 osp), jotka valitaan sen mukaan, suuntautuuko kaupalliseen henkilökuvaukseen vai kuvajournalismiin ja valokuvataiteeseen.

Myös yksittäisen tutkinnon osan tai osien suorittaminen on mahdollista. Esimerkiksi valokuvauksen tuotantoprosessin hallitseminen –tutkinnonosan suorittaminen tuottaa jo sellaisenaan valmiuksia työskennellä freelancerina ammattivalokuvauksen sektorilla tapahtuma- ja henkilökuvauksen sektorilla.

Opintojen alussa sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan sinulla jo oleva osaaminen, esim. työssä tai aiemmissa opinnoissa hankittu osaaminen. Opintojen sisältö, toteutustapa ja arvioitu kesto tarkentuvat HOKS-suunnitelman laadinnan yhteydessä.

Ammattitaito valittuihin tutkinnon osiin osoitetaan työelämään kytkeytyvinä näyttöinä, kun vaadittava osaaminen on hankittu.

Osaamisen hankkiminen tapahtuu keskeisiltä osin koulutusta vastaavissa työtehtävissä freelancerina oppisopimuksella tai koulutussopimuksella. Tietopuolinen opetus toteutetaan työpajoissa Keski-Pohjanmaan kansanopistolla Kälviällä.

Koulutuksen kesto vaihtelee henkilökohtaisen opetussuunnitelman mukaisesti riippuen aiemmasta osaamisesta. Keskimäärin ammattitutkinnon suorittaminen kestää n. 12-20 kuukautta.

Linkki tutkinnon perusteisiin

Lisätietoja

Lisätietoja:
Hakijapalvelut, p. 040 808 5010 tai hakijapalvelut(at)kpedu.fi

Voit tiedustella oppisopimuspalveluistamme mahdollisuutta suorittaa koulutus oppisopimuksella. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://www.kpedu.fi/hakijalle/oppisopimuskoulutus

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

Laura Laaksolla on takanaan klassinen alanvaihtotarina. Yhdeksän vuoden työura keittiösuunnittelijana päätyi työuupumukseen, joten ovi vanhaan elämään oli suljettava ja tilalle oli löydettävä uutta. Koulutukseltaan kalustemuotoilijaksi ja visualistiksi kouluttautunut Laakso halusi suunnata visuaaliselle ja luovalle alalle hakemaan sellaista osaamista, joka täydentäisi häneltä jo löytyvää työkalupakkiaan. Halu kertoa tarinoita johti hänet lopulta opiskelemaan media-alaa.

Lue lisää

Julia Laakso opiskelee media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa saadakseen käytännön osaamista markkinoinnista. Laakso on valmistumassa ammattikorkeakoulusta tradenomiksi, mutta halusi täydentää osaamistaan.

Lue lisää

Keski-Pohjanmaan liitossa suunnittelijana työskentelevä Tiina Harjunpää kertoo, että on aina tykännyt kouluttautua ja kehittää osaamistaan. Liiketalouden tradenomiksi aikanaan opiskellut Harjunpää päätti lähteä uudelleen koulun penkille opiskelemaan media-alaa. 

Lue lisää

Yksi voimakkaista Lisa McWhirterin lapsuusmuistoista on ääni, joka kuului hänen isänsä kelatessa filmikameran filmiä. Minne isä menikin, kamera kulki aina mukana. Palkittuna valokuvaajana itsensä elättävä Lisa on varmasti jo pikkutyttönä valinnut ammattinsa. Vai onko? 

Lue lisää

Luokanopettajaksi Ruotsissa opiskellut Juuso Savolainen tuli opiskelijavaihtoon yliopistokeskus Chydeniukseen keväällä 2014.- Olen tehnyt äänityshommia bändien ja artistien kanssa. Sain keväällä esitteen kotiin alkavista audiovisuaalisen alan koulutuksista ja kiinnostuin alan vaihdosta, Savolainen kertoo.

Lue lisää

Taideaineet ja käsillä tekeminen ovat aina kiinnostaneet valokuvaajan ammattitutkinnon keväällä suorittanutta Jenni Rajaniemeä. Linssin läpi maailmaa tutkiva valokuvaaja unelmoi omasta kuvaamosta, ja tutkinnon myötä haaveet ovat askelta lähempänä.

Lue lisää

Audiovisuaalisen alan perustutkintoa opiskeleva Lea Äyhynmäki suuntasi tekemään viiden viikon työssäoppimisjakson Øverbygdin kylään Norjaan FilmCampille talvella 2016. Elokuvastudiolla oli käynnissä suomalaisen Armoton maa –elokuvan kuvaukset, jonka kansainväliseen tuotantotiimiin Lea hyppäsi mukaan. 

Lue lisää

Anniina Isokangas on PaaPii Designin omistaja ja yrittäjä, jonka tuotteisiin kuuluvat muun muassa tekstiilit, pehmolelut ja paperituotteet. Hetki sitten on tullut kangastilaus New Yorkista, ja tuotteita on myynnissä useassa eri maassa. Isokangas suunnittelee ja markkinoi kaiken itse, ompelu ja painotyöt on ulkoistettu.

Lue lisää

Minna Mustosta voi hyvällä syyllä nimittää monialaosaajaksi. Kokemusta on kertynyt useasta ammatista vuosien varrella, ja lisäksi hänellä on lammastila pyöritettävänään. Vankin kokemus Mustosella kuitenkin on radiotoimittajan työstä, mutta todistus siitä tuli hankittua vasta tänä keväänä.

Lue lisää

Seinäjoelta Kokkolaan muuttanut Slaava-Matias Pienimäki kiinnostui media-alasta, kun hän kodinhuoltajaksi opiskellessaan valitsi valinnaisaineekseen videokuvauksen. Opiskelijaryhmä ideoi, kuvasi ja editoi oman videonsa ja siitä ala jäi kytemään Slaava-Matiaksen mieleen. 

Lue lisää

Viitisentoista vuotta hotelli- ja ravintola-alalla työskennellyt Mia Sumell oli jo pitkään tiennyt, että kyseinen ala ei ole hänen loppuelämänsä juttu. Alan töistä oli kuitenkin vaikea irtaantua, sillä töitä riitti ja osaamistakin niihin oli kertynyt vuosien varrella roppakaupalla. 

Lue lisää