MOOTTORI - Monimuotoiset työ- ja oppimisympäristöt
Digipedagogiikka kaipaa kehittämistä
Monimuotoiset työ- ja oppimisympäristöt (MOOTTORI) -hankkeen tavoitteena on tuoda opetus- ja kasvatusalan toimijoille keinoja sopeutua yhä digitaalisempaan työskentelyyn ja oppimiseen, nostaa niin opiskelijoiden kuin henkilöstön taitotasoa sekä kehittää uusia koulutusmalleja, jotka sopivat tulevaisuuden oppimisen ja työelämän tarpeisiin.
Vanhat pedagogiset mallit eivät enää toimi. Digitalisaation vauhti on kiihtynyt, ja etenkin koronapandemian myötä digitaalisten ratkaisujen tarve on pysyvästi kasvanut. Opiskelijat kaipaavat mahdollisuuksia jatkaa opintoja vastaisuudessakin joustavasti. Vaikka kehityksen suunta on nähty ennalta, on muutoksen vauhti kuitenkin yllättänyt monen koulutuksenjärjestäjän.
Koronapandemia on muokannut koulutusorganisaatioiden ja yleisesti työelämän toimintaympäristöjä. Oppimisympäristöjen toimivuus, turvallisuus ja tasa-arvoinen saavutettavuus ovat entistä tärkeämmässä
roolissa. Osin hybridiratkaisuihin on jo siirrytty, mutta tarkoituksenmukainen pedagogiikka ei aina ole seurannut opettajaa luokkahuoneesta hybridiympäristöön.
Hankkeen konkreettiset tavoitteet:
- Muodostetaan toimintatapa, jolla sujuvoitetaan opiskelijoiden opintojen edistymistä digitaalisen seurannan avulla. Toimintatapa tukee opiskelun suunnittelua ja myöhemmin yksilöllisiä oppimisen tarpeita.
- Lisätään opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan osaamisen kehittymistä erilaisten digipedagogisten työkalujen avulla.
- Tuotetaan koulutusasteiden välisiä yhteisiä digitaalisia ratkaisuja tukemaan opiskelijoiden ja
opetushenkilökunnan osaamisen kehittymistä.
Hankkeen tavoitteita tuetaan seuraavasti:
- Suunnitellaan ja pilotoidaan uudet koulutusmallit missä yhdistetään päivä- ja monimuotototeutukset toimiviin hybridimalleihin.
- Testataan digitaalista oppimisalustaa osana saavutettavuuden, tasa-arvon ja oppimisanalytiikan kehittämistä.
- Kartoitetaan ja pilotoidaan tarjolla olevat teknologiset ratkaisut osana opiskelijan ja koulutusorganisaatioiden henkilökunnan osaamisen kasvua.
- Järjestetään opettajille tarvittavat koulutukset ja valmennukset digitaalisten osaamiskompetenssien kehittämiseksi
MOOTTORI - Monimuotoiset työ- ja oppimisympäristöt
Toteutusaika: 10/2021 – 8/2023
Budjetti: 386 561 €
Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto (ESR)
Projektikoordinaatio: Centria-ammattikorkeakoulu
Kumppanit: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Jyväskylän Yliopisto / Kokkolan Yliopistokeskus Chydenius