"- Vuodesta oli hyötyä, kun sai hyväksiluettua kursseja seuraaville vuosille."

Oma ala löytyi ja työtä riittää

Valma-koulutuksen juuret kylvettiin lähes kymmenen vuotta sitten, kun Ammattistartti-ryhmä aloitti yhdessä ammattikoulun asuntolan solussa. Aluksi koulutus oli puolen vuoden mittainen, mutta koulutuksen kestoa lisättiin pian vuoteen. Ensimmäisessä vuoden mittaisessa ammattistartissa olleet Andreas Ingers ja Joona Penttinen ovat nyt oman alan töissä. Logistiikka-alalta valmistunut Andy ajaa jakoautoa ja datanomiksi opiskellut Joona työskentelee mainostoimistossa.

Ammattistartin ensimmäisinä vuosina opiskeluja eivät seinät rajoittaneet. Andyn ja Joonan ryhmän vajaa 10 nuorta viettivätkin paljon aikaa ulkona. He luistelivat, retkeilivät ja pelasivat, mutta samalla opiskelijat korottivat myös perusopetuksen arvosanoja ja suorittivat yhteisiä opintoja.

Kone- ja metallialalla ammatilliset opintonsa aloittanut Andy tiesi heti ensimmäisen päivän jälkeen, että ala ei ollut hänelle. Joona taas ei yhteishaussa päässyt heti haluamalleen alalle opiskelemaan datanomiksi.

- Vuodesta oli hyötyä, kun sai hyväksiluettua kursseja seuraaville vuosille, Andy sanoo.

Molemmat hakivat ja pääsivät ammattistartin jälkeen omille aloilleen. Andy aloitti logistiikka-alan opinnot ja suoritti lopulta kuorma-autokortin armeijassa. Juuri nyt Andy työskentelee

Joona jatkoi vielä datanomiksi valmistumisen jälkeen opintoja aikuispuolella media-assistentiksi. Hänet työllistää vaasalainen mainostoimisto Buorre.

- Molemmat tutkinnot hyödyttivät minua ehdottomasti työn haussa, Joona kertoo.