Seppäset - eväitä työelämään

Tavoite

Seppäset – kansanopistolinjalla opiskelet erilaisia työelämässä tarvittavia taitoja ja tutustut työelämän pelisääntöihin ja käytänteisiin. Pohdit omia työelämään liittyviä unelmia ja haaveita. Tavoitteena on, että opiskelun aikana realistinen käsityksesi omasta osaamisestasi ja pärjäämisestäsi vahvistuu.

Kohderyhmä

Seppäset – kansanopistolinja tarjoaa sinulle erityistä tukea tarvitseva henkilö eväitä työelämään. Oma motivaatiosi opiskella työelämässä tarvittavia taitoja sekä kiinnostus työelämään on oleellista. Opiskelumotivaation lisäksi edellytämme sinulta valmiuksia toimia ryhmässä sekä kykyä työskennellä omatoimisestikin.

Sisältö

Opiskelu on käytännönläheistä, vuorovaikutuksellista ja ryhmässä tapahtuvaa mukavaa lähiopetusta. Työpaikoilla tapahtuva oppiminen, työharjoittelujaksot, ovat tärkeässä roolissa. Seppäset tutustuvat eri ammatteihin myös oppitunneilla sekä yrityskäynneillä.
Seppäsissä tutustut yrittäjyyteen hanketöissä työskennellen. Kertyneet varat käytämme Seppästen kanssa yhdessä suunniteltuihin retkiin. Linjalla opiskellaan myös intoaineita, atk-taitoja sekä vuorovaikutus-, itsetuntemus- ja sosiaalisia taitoja.

Seppäsissä opiskellaan 3:na päivänä viikossa. Voit opiskella kansanopistolinjoilla maanantaista perjantaihin ja lisätä viikkoosi, niin halutessasi, opiskelupäiviä Virtasista tai Taidevirtasista. Omatoimiselle ja itsenäiselle erityisopiskelijalle tarjoamme myös mahdollisuuden asua kansanopistolla.

Lisätietoja

Ryhmässä on oma vastuuopettaja. Kuljetuspalvelun opiskelijat hakevat kaupungilta itse.

Hinnat: 1 päivä 25€, 2 päivää 35€, 3 päivää 50€, 4 päivää 60€, 5 päivää 70€ sisältää opetuksen ja lounaan. Yöpyminen 20€/yö, sisältää iltaohjatun asumisen asuntolassa, päivällisen, iltapalan, aamupalan ja vapaa-ajan ohjauksen iltaisin.

Linjalla on mahdollisuus opiskella opintosetelirahalla. Opintoseteliavustuksella alennetaan opintomaksuja.

Lisätietoja koulutuksesta: Ulla Matveinen, ulla.matveinen(at)kpedu.fi, p. 040 8073544
Seija Prittinen puh. 040 8085 035. Kysy myös tutustumiskäyntejä!

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan kansanopisto
Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ


Kysy koulutuksesta

Puhelin: 040 8085 035

Kiinalainen BingLing Jiang tuli Suomeen poikaystävänsä perässä 10 vuotta sitten. Poikaystävä taas oli tullut ensin opiskelemaan Centria-ammattikorkeakouluun ja sittemmin töihin maatilalle Himangalle. Pariskunta asettui Kokkolaan ja heillä on nyt kolmevuotias tytär. BingLing osallistui Keski-Pohjanmaan kansanopistolla Kälviällä vuoden kestäneeseen aikuisten maahanmuuttajien valmentavaan koulutukseen ja aloitti sen kanssa samaan aikaan lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinnon opiskelun.

Lue lisää

Emil Kinnunen, Nea Takala ja Jerry Korkeamäki hakevat suuntaa tulevaisuuden opintoihin Valma-koulutuksesta, joka on tarkoitettu peruskoulunsa päättäneille ammatilliseen koulutukseen valmentavaksi vuodeksi.

Lue lisää

Valma-koulutuksen juuret kylvettiin lähes kymmenen vuotta sitten, kun Ammattistartti-ryhmä aloitti yhdessä ammattikoulun asuntolan solussa. Aluksi koulutus oli puolen vuoden mittainen, mutta koulutuksen kestoa lisättiin pian vuoteen.

Lue lisää