Tavoite
Hieronnan erikoisammattitutkinto tarjoaa mahdollisuuden hierojan tietojen ja taitojen päivittämiseen ja uuden oppimiseen. Tutkinnon suorittamalla syvennät jo olemassa olevaa osaamistasi mm. tutkimisen, hieronnan, ohjauksen ja muiden hierontaa tukevien hoitojen osalta.
Tarjoamamme tutkinnon osat antavat sinulle keinoja nivelliikkuvuuden lisäämiseen sekä opettavat huomioimaan asiakkaana olevan urheilijan kokonaisvaltaisesti. Opettajien lisäksi saat paljon arvokasta tietoa hierojakollegoilta. Yksin työskentelevälle koulutus mahdollistaa ajatusten ja tiedon vaihdon muiden alalla työskentelevien kanssa. Koulutus on myös hyvä mahdollisuus täyttää terveydenhuollon ammattihenkilön täydennyskoulutusvelvollisuutta.
Kohderyhmä
Koulutukseen hakeutujalla on hyvä olla teoriatiedon sekä käytännön hierontatyön osaamista. Ensisijaisesti koulutus on suunnattu koulutetuille hierojille. Muiden hakijoiden kohdalla kartoitamme osaamisen ennen valintaa.
Hakijan tulee antaa pyydettäessä koulutuksen järjestäjälle opiskelijaksi ottamisen edellyttämät terveydentilaansa koskevat tiedot sekä mahdollinen tieto aikaisemmasta opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä. Opiskelijaksi hakeutuvan oma kuvaus nykyhetken terveydentilastaan riittää valintatilanteessa.
Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla sairaudet, jotka rajoittavat toimintakykyä tai estävät käytönnön tehtävissä tai työssäoppimisessa toimimisen:
- psyykkiset sairaudet, kuten ajankohtainen hoitamaton psykoosi tai vaikea toimintakykyä laskeva masennus
- fyysiset sairaudet kuten tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet tai vammat sekä krooniset ihottumat
- päihteiden ongelmakäyttö tai päihderiippuvuus
- veriteitse tarttuva sairaus saattaa rajoittaa käytännön tehtäviin tai työssäoppimiseen sijoittumista
Sisältö
Hieronnan erikoisammattitutkinto koostuu yhdestä kaikille pakollisesta ja kolmesta valinnaisesta tutkinnon osasta.
Urheiluhieronnan osaamisalassa pakollisena tutkinnon osana on urheilijan lihashuolto. Tutustu tutkinnon osiin lisää Kpedun toteuttamissuunnitelman avulla https://bit.ly/33yO0A3.
Koko tutkinnon suoritettuasi voit käyttää tutkintonimikettä Urheiluhieroja (EAT). Halutessasi voit hakeutua suorittamaan vain yhden tutkinnon osan.
Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna, joka sisältää lähi-, etä- ja itsenäistä opiskelua. Lähiopetusta noin kaksi päivää kuukaudessa.
Opintojen alussa sinulle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa huomioidaan sinulla jo oleva osaaminen, esim. työssä tai aiemmissa opinnoissa hankittu osaaminen. Opintojen sisältö, toteutustapa ja arvioitu kesto tarkentuvat HOKS-suunnitelman laadinnan yhteydessä.
Linkki tutkinnon perusteisiin
Lisätietoja
Opiskelijavalinnan tekemiseksi hakijat haastatellaan. Seuraava koulutuksen aloitus kevään 2024 aikana.
Koko koulutuksen hinta 700 €, yksittäiset tutkinnon osat 200 €/tutkinnon osa. Koulutusmaksu laskutetaan myöhemmin.
Lisätietoja koulutuksesta:
tutkintovastaava Linda Nevalainen, p. 040 808 5052,
henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi
Lisätietoja hakeutumisesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi, p. 040 808 5010
Koulutus on mahdollista toteuttaa myös oppisopimuksella sekä yrittäjän oppisopimuksella edellytysten täyttyessä. Voit tiedustella oppisopimuspalveluistamme oppisopimuskoulutuksesta. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta: https://www.kpedu.fi/hakijalle/oppisopimuskoulutus