kansanopisto_tanssilinja9

Entiset opiskelijat kertovat

"Kälviävuosi 2014-2015 oli minulle mieleenpainuva ja todella hyödyllinen kokemus, sillä halusin opiskelemaan tanssia ammatikseni. Vuoden aikana saimme eri lajien opetusta monilta eri opettajilta, ja se teki vuodesta todella monipuolisen. Koen, että löysin omaa tanssi-identiteettiäni paljon lisää. Saimme esiintyä paljon ja tehdä eri produktioita. Kälviältä jäi ihania uusia ystäviä ja paljon upeita muistoja. Nykyään opiskelen tanssinopettajaksi Turun AMK:n Taideakatemiassa, jossa parin viikon päästä ensimmäinen vuosi takana."

Tuisku Toivonen, tanssilinjalla 2014-2015

 

"Saavuin Kälviän tanssilinjalle täysin nykytanssista ja sen maailmasta tietämättömänä. Tulin katutanssitaustasta, mutta olin aina halunnut kokeilla nykytanssia ja nähdä mitä muuta on tanssin parissa tarjolla, joten päätin lähteä sitä sitten kokeilemaan intensiivisesti ja kokoaikaisesti. Parin kuukauden treenaamisen ja nykärin maailmaan sukeltamisen jälkeen päätin, että haluan jatkaa tätä ammattilaisuuteen asti, jos se vain on vielä mahdollista. Kälviä antoi monia arvokkaita ja monipuolisia oppitunteja tanssista ja tanssitaiteesta, sekä tärkeimpänä, rohkaisi minua menemään eteenpäin tanssijana ja löytämään oman, inviduaalisen liikkumisen tavan ja kannusti sen tutkimiseen ja askeleen pidemmälle viemiseen. Opettajien vaihtuvuus antoi monia erillaisia työkaluja ja näkökulmia tanssiin sekä todella hyvän nappaamiskyvyn, mistä on ollut paljon hyötyä. Kälviä vuoden lopulla minulle aukesi koulupaikka Berliinistä, koulusta Tanzakademie Balance1, jossa opiskelen nyt ensimmäistä vuotta ja jos kaikki menee toivotusti, valmistun nykytanssijaksi syksyllä 2018."

Johanna Ryynänen, tanssilinjalla 2014-2015

Kälviän tanssilinja tarjosi monipuolisen kurkistuksen nykytanssin maailmaan niin tekemisen, kokemisen kuin näkemisenkin kautta. Vuoden aikana saimme paljon esiintymiskokemusta, näimme useita teoksia ja opimme monilta alan tekijöiltä. Vaihtuvat opettajat antoivat laajan kuvan suomalaisesta tanssinkentästä. Opiston puitteet ovat upeat ja Kälviällä asuminen oli huomattavasti hauskempi kokemus kuin osasin ikinä odottaa! Minulle Kälviän vuosi oli sekä hauska välivuosi että tärkeä vahvistus siitä, mitä haluan isona tehdä. Tällä hetkellä opiskelen tanssijaksi Englannissa Northern School of Contemporary Dance. ” 
Inari Hulkkonen, tanssilinjalla 2012-2013

Monien tanssikokemusten lisäksi tanssilinjalta jäi minulle iso joukko ystäviä ja kollegoita, joiden uskon olevan läsnä elämässäni vielä pitkään. Vuosi Kälviällä oli kaikkiaan upea kokemus, jota voin suositella kaikille, jotka sitä edes harkitsevat. Kälviä tarjosi sukelluksen tanssin maailmaan, jota voin muistella hymyssä suin vielä vanhainkodissakin. Tanssilinja oli reittini tanssialan ammattilaiseksi. Hetkeäkään en ole katunut, Kälviälle lähtöä. On ihanaa tehdä ammatikseen sitä, mistä pitää ja mistä on jo lapsesta asti haaveillut. Vuosi Kälviällä auttoi minua suunnattomasti tätä unelmaani kohti. Olin tanssilinjan jälkeen huomattavasti valmiimpi tanssinopettajan pääsykokeisiin ja pääsinkin sisälle Savonia-ammattikorkeakouluun heti seuraavana syksynä. Valmistuin tanssinopettajaksi kesäkuussa 2014, jonka jälkeen olen työskennellyt tanssinopettajana mm. Kuopion kansalaisopistossa, Kuopion Reippaan Voimistelijoilla ja SYKETTÄ korkeakoululiikunnalla.
Nina Viiala, tanssilinjalla 2009-2010

Nuorena tanssijan ammatti oli ajatuksissa taka-alalla, koska aloitin tanssimisen vasta 17-vuotiaana mentyäni Kuopion Musiikkilukioon. Lukion jälkeen hain Kulttuuriopistoon vuonna 2008, koska halusin viettää vuoden syventyen vain tanssimiseen ja samalla toivoin itselleni kirkastuvan oman tulevaisuuteni suunta. Mielestäni tanssilinja on hyvä ponnahduslauta tanssijan koulutusohjelmiin eri puolella Suomea tai sen ulkopuolella. Kälviällä sain ensimmäisen kosketukseni kokopäiväiseen treenaamiseen ja vuoden jälkeen intohimoni tätä ammattia kohtaan syveni, joten hain Turun konservatorion tanssijan koulutusohjelmaan vuonna 2009. Läpäisin pääsykokeet ja kolme vuotta myöhemmin valmistuin tanssijaksi. Halusin hakea lisää kokemusta ulkomailla ja tällä hetkellä asun toista vuotta Itävallassa. Tulin SEADiin (Salzburg Experimental Academy Of Dance) kahden vuoden sopimuksella. Viime vuoden olin koulussa neljännellä vuosikurssilla ja tänä vuonna olen koulun sisällä toimivassa Companyssa (Bodhi Project). Companyyn tulee vuodessa noin 3-4 kansainvälistä koreografia tekemään esityksen, joilla käymme kiertueilla eri puolilla Eurooppaa. 
Emmi Väisänen, tanssilinjalla 2008-2009

Viimeksi muokattu: 28.9.2016