Amiksissa puhutaan puurolla

1. lokakuuta 2018

Nuoria haastetaan pitämään huolta hyvinvoinnistaan toiminnan avulla 
– Hyvinvointivirtaa-viikolla mukana 150 ammattiopistoa


Hyvinvointivirtaa-viikolla aktivoidaan opiskelijoita pohtimaan ja testaamaan omaa hyvinvointiaan sekä toiminta- ja työkykyään 150 ammattioppilaitoksessa eri puolilla Suomea. Viikolle 40 tapahtumanjärjestäjiksi ilmoittautuneissa ammattiopistoissa tavoitellaan yli 50 000 ammattiin opiskelevan kohtaamista. Myös Keski-Pohjanmaan ammattiopisto on mukana tapahtumassa.

Ammatillisen koulutuksen Hyvinvointivirtaa-viikon erityisteemana on tänä vuonna hyvät tavat ja toisen huomioon ottaminen. Teemaa nostetaan esille esimerkiksi Puhu puurolla -haasteella, jolla ilmaisen aamupuuron avulla halutaan muistuttaa opiskelijoita aamupalan merkityksestä hyvään koulupäivään starttaamisessa. 

-Puurohaaste on enemmän kuin pelkkä aamupala. Haastamme oppilaitosjohtoa, opettajia ja opiskeluhuollon väkeä kohtaamaan opiskelijoita aamupuuron äärellä. Läsnä oleminen ja kuunteleminen ovat tärkeitä työkaluja oppilaitoksen hyvinvoinnin edistämisessä, SAKU ry:n toiminnanjohtaja Saija Sippola kuvailee. 

Hyvinvointivirtaa-viikolla halutaan nostaa nuorille tärkeitä teemoja heitä puhuttelevalla ja toiminnallisella tavalla esille. Monessa oppilaitoksessa toimintapisteillä hyödynnetään myös opiskelijoiden osaamista, osana nuorten opintoja. Osa ammattiopistojen tapahtumista järjestetään yhden päivän aikana esimerkiksi messuina ja osassa oppilaitoksia eri teemoja jaetaan koko viikolle. Yhteinen teemaviikko korostaa samalla ammattioppilaitoksissa läpi vuoden toteutettavaa tärkeää hyvinvointityötä.

-Haluamme herätellä opiskelijat miettimään hyviä ja huonoja käytöstapoja. Onko omaan fiilikseen merkitystä sillä, miten itse kohtelee muita tai muut itseä? Olemme keränneet opiskelijoiden ajatuksia esimerkiksi puhelimen käytöstä, kiroilemista ja ajoissa olemisesta. Aidon elämän kommentit saavat nuoret toivottavasti pohdiskelemaan asiaa, toivoo Saija Sippola.

Teemaviikkoa koordinoi Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry. Viikko toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen ja hyvinvointia tukevien organisaatioiden kanssa. Mukana ovat EHYT ry, Höntsä-Fest, Suomen evankelisluterilainen kirkko, Liikenneturva, Nyyti ry, Rikosuhripäivystys, Syöpäjärjestöt, SAKKI, OSKU ry ja Yeesi ry. 

Lisätietoa tapahtumasta: http://www.sakury.net/taitoja-elamaan/hyvinvointivirtaa 

Osallistuvat oppilaitokset: 
http://www.sakury.net/taitoja-elamaan/hyvinvointivirtaa/osallistuvat-ammattioppilaitokset-2018 

Lisätiedot: Sari Mantila-Savolainen, SAKU ry, p. 020 755 1015, sari.mantila-savolainen@sakury.net