Ajankohtaista

Avaa ovi ammattiin-tapahtuma onnistuneesti päätökseen

11.11.2016 klo 12:12
ICT-asentajat

Nuorten ammatilliseen peruskoulutukseen tutustui keskiviikon ja torstain aikana 1200 nuorta ympäri maakuntaa. Kampushalliin nousseilla messuosastoilla perustutkinnot esittelivät koulutustaan toiminnan kautta. Esimerkiksi talonrakentajien osastolla tehtiin seinäelementtiä ja hotelli-, ravintola- ja cateringala maistatutti burgereita.

Lavalla yhdeksään kertaan pyörineessä Ammattishowssa esiintyi 80 opiskelijaa ja eläintenhoitajien koirashow kiinnosti viime vuoden tapaan. Myös Keski-Pohjanmaan Konservatorion bändi esiintyi.

Alojen itse suunnittelemissa ja toteuttamissa osastoissa oli myös arvontoja ja tietokilpailuja. 

Merkonomien messuosastolla Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaidan voitti Lauri Vironen. Paidan oli lahjoittanut Anvia.
Kevytmoottoripyörän hinnan arvasi oikein Urho Koljonen ja hän voitti Lenovon tabletin.

Kpedun kansainvälisyyspisteellä arvottiin kuulokkeet tietovisaan vastanneiden kesken. Kuulokkeet voitti Ramin Igfari.

Hotelli-, ravintola- ja cateringalan veitsisetit (arvo 150€) voittivat Jenna Sorvari ja Heljä Rauma.

Datanomi-osastolla oli arvottavana Lenovo Tablet-tietokone. Arvonnan voitti Jenny Kirjava.

Puualan pisteellä pyöritettiin tulevaisuusspriraalia ja spiraalin keskipisteeseen päässeiden kesken arvottiin palkintoja. Wurthin lahjoittaman porakoneen voitti Suvi Saunamäki. Starkin lahjoittaman painepesurin voitti Petteri Myllymäki. 

Tekstiili- ja vaatetusalan pisteellä arvotun pöllötyynyn voitti Ella Myllykoski Jussinpekan koulusta.

Vetoketjupussukka (10 kpl): Matleena Karppinen, Kiviniityn koulu, Mirjami Ranta-Nilkku, Juhani Vuorisen koulu, Kannus, Tiia Enkvist, Etelänummen koulu, Pietarsaari, Aada, Jussinpekan koulu, Tiia Jylhä, Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Venla Venetjoki, Raumankarin koulu, Sirkka Karttunen Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Aurora Salo, Kaustisen keskuskoulu, Ida-Julia Myllymäki, Donnerska skolan, Neea Klasila, Keski-Pohjanmaan ammattiopisto.

Elintarvikeosaston arvonnassa tuotepaketin voitti Katja Filppula-Jurvelin.

Keskiviikkoillan Avaa ovi ammattiin-tapahtumassa arvotun tablettitietokoneen voitti Leena Tikkakoski.


Voittajille on ilmoitettu! Onnea kaikille!

Lista päivittyy sitä mukaa, kun tietoa messuosastoilta tulee.