Kouluttaudu, jos haluat pysyä skarppina

Pirjo Rahkonen

Turvallisuusvalvojan erikois­ammattitutkintoa suorittava Pirjo Rahkonen on toiminut yli kymmenen vuoden ajan yrittäjänä puhdistus- ja toimitilapalvelujen suunnittelua tarjoavassa PTT Consult -yrityksessä. Yritys tuottaa ulkopuolista asiantuntijuutta asiakkaille, jotka tarvitsevat apua esimerkiksi puhtaanapito-, kiinteistöpalvelu- tai turvallisuusasioissa.

– Asiakkainamme on paljon isoja asiakkaita, kuten Senaattikiinteistöt, jotka ovat hankintalain alaisia. He kilpailuttavat kaikki ostamansa palvelut, mikä tietysti vaatii palveluntuottajilta tiettyjen kelpoisuus- ja toiminnallisten ehtojen täyttymistä. Minun työni on auttaa asiakasta parhaan palveluntuottajan valinnassa. Jotta pystyn palvelemaan asiakastani parhaalla mahdollisella tavalla, on minun tärkeää kouluttautua jatkuvasti, selvittää Rahkonen.

 

Turvallisuus kuuluu kaikille

Rahkonen kertoo, että useinkaan hänen asiakkaansa eivät osaa tarkasti määritellä tarpeitaan turvallisuuspalveluita hankkiessaan. Eikä tarvitsekaan, sillä juuri se on PTT Consultin tehtävä. Turvallisuus­alan opintoihin lähtemistään Rahkonen perustelee sillä, että turva-asiat ovat korostuneet vähän alalla kuin alalla.

– Esimerkiksi puhdistuspalvelualalla tehdään työntekijöistä yleensä vähintään suppea turvallisuusselvitys. Turvallisuuteen liittyy myös yllättävän monta lakia, joita monikaan ei tule miettineeksi. On hallittava muun muassa turvallisuus-, työsuojelu, kokoontumis- ja ympäristölainsäädännön kiemurat. Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon opinnoissa olemmekin käyneet paljon juuri näitä asioita läpi.

Rahkonen kertoo, että koulutus on vaativa, mutta laaja-alaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen. Hän kertoo saaneensa koulutuksesta paljon uusia eväitä ja ulottuvuuksia yrityksensä toimintaan.

Ennen nykyisiä opintojaan Rahkonen on suorittanut vartijan työn perusteet -koulutuksen ja vartijan peruskurssin. Vartijan työtä hän ei silti ole koskaan tehnyt, kuten eivät kaikki muutkaan opiskeluryhmän jäsenet.

– Jos haluaa työskennellä vartijana, pitää olla tietyntyyppinen ihminen, mutta kouluttautua voi muistakin syistä. Itse haluan ennen kaikkea kartuttaa ja päivittää tietojani. Opiskelu ei sinänsä ole rankkaa, mutta asennetta se vaatii. Ja ainakin yrittäjälle viikonloppukoulutukset sopivat oikein hyvin, Rahkonen pohtii.

 

Äly korvaa voiman

Työkseen esimerkiksi virastojen turvallisuusasioita miettivä Rahkonen listaa ominaisuuksia, joita turvallisuusalalla vaaditaan.

– Vartijan pitää tietysti olla fyysisesti terve, oikeustajun omaava ja työtä pelkäämätön tyyppi. Sukupuolella ei ole väliä, sillä tämä ei ole voimalaji, vaan ennen kaikkea puhe- ja tekniikkalaji. Palvelualttius ja ammatti-identiteetti vartijalla on oltava kohdillaan, sillä varsinkin virastoissa vartijan olemuksella ja käyttäytymisellä on suuri vaikutus. Vartija ei esimerkiksi saa provosoida olemuksellaan asiakkaita, Rahkonen muistuttaa.

Viimeksi muokattu: 23.10.2015