Metallimestarit

Metallimestareita etsitään Kokkolassa

Alueen yritysten tarpeista lähtevä, uusi ja innovatiivinen Metallimestarit-koulutus käynnistyy syksyllä Kokkolassa.  
Yhteistyössä ovat mukana Kpedu, henkilöstöpalveluyritys Opteam, ELY-keskus, TE-palvelut sekä paikalliset metallialan yritykset. Alueen yritysten rooli koulutuksen suunnittelussa ja koulutussisältöjen määrittelyssä on ollut merkittävä. Ensimmäinen Metallimestarit-koulutus starttasi Etelä-Pohjanmaalla tammikuussa ja hakijamäärä oli todella hyvä.   
– Tällaisia hakijamääriä ei ole ollut metallialan koulutuksissa vuosiin, kertoo Opteamin Ari Lähteenmäki.  

Asenne ratkaisee

 
Lähteenmäki korostaa, että Metallimestarit on kaikille avoin.   
– Kunhan asenne ja motivaatio ovat kohdillaan, niin henkilön taustalla ei niinkään ole väliä.  Perinteisesti miesvaltaiselle metallialalle hakeutui Etelä-Pohjanmaalla hyvin myös naisia. Hitsaamisen lisäksi alalla on työtä esimerkiksi laserleikkaajana tai särmääjänä, mikä vaatii tarkkaa työtä. 
Metallimestareissa tarjotaan täsmäkoulutusta yritysten tarpeisiin ja jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Koulutus on pituudeltaan korkeintaan kuusi kuukautta.  
– Toki osalla koulutettavista on varmasti metallialan taustaa, jolloin töihin pääsee kiinni nopeammin, Lähteenmäki sanoo.  Kpedun teollisuuden ja rakentamisen aikuiskoulutuspäällikkö Toni Uunila pitää erityisen hyvänä paikallisten yritysten vastaanottoa. Metallimestarit-koulutukseen sitoutuneita yrityksiä on tällä hetkellä kaksitoista.  
– Yritysten kanssa käydyissä keskusteluissa on tullut esiin selkeitä tarpeita. Yritykset ovat nähneet tärkeänä muun muassa robotiikan, 3D-mallinnuksen ja -suunnittelun sekä alumiinihitsauksen kouluttamisen, Uunila kertoo ja toteaa myös kuvanlukutaidon merkityksen korostuneen lähes jokaisessa yrityksessä. ELY-keskus rahoittajana seuraa myös koulutuksen tuloksia mielenkiinnolla.   
– Odotamme, että koulutettavat pääsevät nopeasti koulutuksen jälkeen töihin ja yritykset saavat sopivaa työvoimaa, jotta pystyvät kasvamaan, sanoo Kaj Kaski Pohjanmaan ELY-keskukselta. 

Hallinrakentaja haluaa kasvaa

"Metallialan työntekijöitä meillä on teräspuolella nyt kuutisenkymmentä ja suurin ammattiryhmä on hitsareita.   
Suuri osa tehtävistä on käsityötä eikä automatiikkaa pystytä vielä hyödyntämään. Siihen suuntaan ollaan kuitenkin vähitellen menossa. Uusien tuotantotilojen myötä automaatiotasoa nostetaan sellaiseksi, että hitsareiden työt helpottuvat ja tuotto nousee. Raskaita työvaiheita pitää saada pois. Sama koskee muita osa-alueita, kuten sahaamoa. Tähtäämme siihen, että vuoteen 2020 mennessä liikevaihto on vähintään 50 miljoonaa, kun se viime vuonna oli 32 miljoonaa, joten kovaa kasvua haetaan. Tilat ovat liian pienet ja sen me korjaamme nyt aluksi. Ei ole helppoa löytää metallialan osaajia. Meille on jonkin verran tullut väkeä oppisopimuksen tai vuokrafirmojen kautta ja parhaat ovat sitten palkattu töihin. Haluamme omia työntekijöitä.” 

Toimitusjohtaja Leif Fagernäs 
Best-Hall Oy

Lisää hitsareita

”Meillä on töissä hallin lattialla viitisenkymmentä tekijää. Yleisesti tulevaisuudessa edessä on metallimiesten eläköitymisiä ja nuoria kavereita on näihin hommiin vaikea saada. Toisaalta ongelma ei ole uusi, sillä jo vuosia raskaampien töiden tekijät ovat olleet kiven alla. Häggblomilla suunnitellaan ja valmistetaan telaketjuilla kulkevia laitteita sekä suurempiin urakoihin soveltuvia kauhoja. Olemme mukana koko tuotteen elinkaaressa suunnittelusta ja valmistuksesta huoltoon. Suurin pula meillä on hitsareista, mutta myös koneistajia ja särmääjiä tarvitaan. Meidän erikoisalaamme on mustan ja paksun teräksen hitsaaminen. Hitsaamisen oppii koulussa, mutta se, miten paksumpi teräs käyttäytyy hitsatessa, opitaan työssä. Metallialalla on nyt pientä kasvun kipinää hiljaisten vuosien jälkeen. Uskomme, että Metallimestarit voisi olla yksi vastaus rekrytointiin ja kaikki keinot pitää katsoa, jotta saadaan ammattitaitoista henkilökuntaa. ”

Tuotantopäällikkö Tomi Luomala 
Häggblom Oy 

Kansainvälinen laitevalmistaja

"Imukanavan valmistuksessa C-hallissa hitsataan alumiinia paksuusalueella 7-50 millimetriä. Hitsausmenetelmänä on Mig-hitsaus ja myös robottihitsausta hyödynnetään paljon. Imukanava on osa alusten pohjarakennetta, mikä asettaa hitsaukselle tiukat laatuvaatimukset. Valmistamme vesisuihkuvetolaitteita maailman merille ja tuotanto menee lähes kokonaan ulkomaille. Monet hitsaajistamme ovat tulleet meille aikoinaan suoraan ammattiopistosta ja työssä sitten oppineet alumiinihitsauksen. Nykyään metalliala ei valitettavasti houkuttele nuoria, mikä on huolestuttava asia. 
Kokkolan alueelta löytyy alumiinihitsauksen osaamista eri yrityksistä ja Metallimestarit on mahdollisuus saada uusia alasta kiinnostuneita osaajia metallialalle.”

Department Manager Olli Kuusansalo 
Rolls-Royce Oy

Viimeksi muokattu: 18.8.2016