Maitotilallisesta akupunktiohoitajaksi

Maailmanpolitiikka ja oma terveys saivat Kälviälle perheensä kanssa asettuneen Johanna Mäkelän miettimään tulevaisuuden töitään uusiksi. Kädet krenkkasivat raskaissa navettatöissä. – Tuntui, että niillä ranteilla ei eläkeikää näe.  
Mäkelä on pohjakoulutukseltaan laborantti. Hän on tehnyt töitä Poutulla, Outokummulla ja Kemiralla, kunnes Mäkelän kotitilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2009 ja hän otti miehensä kanssa tilan haltuunsa. Navetassa on 40 lypsävää ja suunnitelmissa suuren robottinavetan rakentaminen. Sitten tippui maidon hinta. 
– Ei ole helppoa luopua lehmistä, nehän ovat meidän eläimiä. Kutsun niitä tytöiksi, Mäkelä kertoo. 
Päätös tilan lopettamisesta on kuitenkin tehty ja viimeiset lehmät lähtevät, kun isäntä aloittaa työt muualla. Tilalla on kuitenkin jatkuvuutta, sillä lypsylehmien tilalle tulee lihakarjaa, jotka eivät jatkuvaa työpanosta vaadi. Tämän lisäksi tilalla on kenneltoimintaa. 
Johanna on viime vuosina opiskellut lapsi- ja perhetyötä, mutta edelleen opiskeluintoa löytyi. 
– Huomasin ja tajusin, että täällä Kälviällä on kansanopisto, jonka opintotarjonnasta löytyi minua kiinnostava akupunktiohoitajan koulutus. 
– Äiti sai apua akupunktiosta, kun kävimme 80-luvulla Ruotsissa. Olen aina ollut itse kiinnostunut luontaishoidosta. 
Akupunktiohoitajilla on opetusta yhtenä viikonloppuna kuukaudessa ja koulutus kestää 3,5 vuotta. Mäkelällä on aikaa siis muuhunkin ja niinpä hän ryhtyi opiskelemaan lisäksi hierojaksi Hyvinvointikampuksella. 

Lähivuosina Mäkelän haaveena on perustaa oma hoitola kotiinsa.  
– Akupunktio ja kiinalainen tuhansia vuosia vanha lääketiede on niin erilaista verrattuna länsimaalaiseen. En osaa tätä paremmin selittää, mutta se toimii ainakin minulla, Mäkelä sanoo. Koulutuksessa lähdettiin liikkeelle heti steriilien ja kertakäyttöisten akupunktioneulojen pistelystä.  Keski-Pohjanmaan alueella akupunktiohoitajia ei Mäkelän mukaan montaa ole, mutta kysyntää sitäkin enemmän. Alalla on toimiva puskaradio. 
– Jos tästä ei leipätyötä tule, niin ainakin saan sukulaiset hyvin hoidettua, toteaa Johanna.

akupunktiohoitaja
Viimeksi muokattu: 18.8.2016