seniori_erityiset

Erityisten elämään sisältöä kansanopistolta

Helmikuussa 2016 alkanut SenioriVirtasten linja on päässyt hyvään vauhtiin. Linja tarjoaa päivä- ja viriketoimintaa yli 60-vuotiaille kehitysvammaisille henkilöille. SenioriVirtaset tulevat Keski-Pohjanmaan kansanopistolle Kälviälle kolmena päivänä viikossa. 
– Vaikka tässä toiminnassa ei ole opetuksellisia tavoitteita samoin kuin muilla linjoilla, ovat SenioriVirtaset omaksuneet itselleen opiskelijan identiteetin. On ollut hienoa huomata, kuinka tärkeää elinikäisen oppimisen mahdollisuus on ihan jokaiselle. SenioriVirtasten tahti on rauhallista ja toiminta on rennompaa kuin Virtaset-ryhmässä. Toiminnan tavoitteena on ikääntyvien kehitysvammaisten toimintakyvyn säilyttäminen, joten toimintaa on kyllä paljon, valottaa vastuuopettaja Sari Hiltunen. 

Ikä tuo kokemusta 

Elämänkokemus näkyy SenioriVirtasissa ja Hiltunen kehuukin erityisesti seniorien kädentaitoja. – Näkee, että he ovat ehtineet tehdä paljon käsillä. Elämän tuomaa kokemusta kuulee seniorien tarinoissa, joita on kiva kuunnella, Hiltunen kertoo. 
Iän myötä liikkuminen huononee ja toimintakyky laskee. Perinteinen toimintakeskusten järjestämä työ- ja päivätoiminta on aiemmin jatkunut ikääntyvillä kehitysvammaisilla henkilöillä niin pitkään kuin toimintakyky on ollut riittävää. Kokkolan toimintakeskuksista 60 vuotta täyttäneet henkilöt voivat siirtyä iäkkäämmille tarkoitettuun virike- ja päivätoimintaan, SenioriVirtasiin. Parhaillaan kaikki SenioriVirtasten toimintaan osallistuvat asuvat Kokkolassa, osa tuetusti asuntolassa, osa itsenäisesti omassa asunnossa.  – Täällä on tanssittu, laulettu, tehty käsitöitä ja harjoiteltu kotitaloutta, kertoo seniorilinjalle osallistuva Sirkka Kankainen.  
Syksyllä aloitetaan myös taidepainotteinen TaideVirtasten ryhmä, johon voi hakeutua pitkin vuotta. – Senioreista löytyy monia taiteellisesti lahjakkaita, vaikka läheskään kaikki eivät ole aikaisemmin taideteoksia tehneet. Taide ei ole ikään sidottua, sitä voi tehdä minkä ikäisenä vaan, Hiltunen muistuttaa. 

Viimeksi muokattu: 18.8.2016