Daimar Otepalu kassalla

Maailmankansalaisesta merkonomiksi Kokkolassa

Daimar Otepalu on maailmankansalainen. Alakoulun hän suoritti Virossa ja muutettuaan vuonna 2007 Suomeen perheensä kanssa, hän kävi vuoden verran valmistavalla luokalla opettelemassa lähinnä suomen kieltä ja suoritti sitten suomalaisen yläkoulun. 
- En oikein tiennyt, että mihin kouluun lähtisin. Opo ehdotti liiketaloutta ja asiakaspalvelua, koska olen sosiaalinen, Daimar kertoo.

Valinta sopi hänelle loistavaksi. Daikku kokeili myös siipiään suuremmissa ympyröissä ja aloitti opintonsa Tampereella, mutta palasi lopulta asumaan kotiin Kokkolaan ja kouluun tänne. 
Daimar opiskeli työpainotteisessa liiketalouden koulutusohjelmassa ja hän sai jo merkonomin paperit käteensä. Työpainotteisessa koulutuksessa opiskelijat olivat viikossa kaksi päivää töissä ja kolme koulussa. 
- Aluksi olin palkattomassa työharjottelussa, mutta sitten aloin saada palkkaa ja pääsin kesätöihin.
Daimar onkin työskennellyt Prismassa kassalla opintojen ohessa. Tämän lisäksi hän käy siivoamassa kaupoissa iltaisin.
Kiireiseltä kuulostavien viimeisten työ- ja opiskelukuukausien palkinnoksi Daimar lähtee kevääksi Espanjaan. Paikka on tuttu, sillä hän suoritti työssäoppimisensa kahvilassa Torreviejassa ja nyt hän menee samaan paikkaan. Matkarahoja pitää tienata Suomessa, sillä tulot ovat kahvilatyössä pienemmät.
- Espanjaan menen sieltä tulevan kokemuksen, en palkan vuoksi, Daimar kertoo.
Parhaana muistona opinnoista Daimarin mieleen on jäänyt Nuori Yrittäjyys -finaalimatka Riikaan kahden luokkakaverin kanssa. 
Asiakaspalvelu ja ihmisten kanssa työskentely on Daimarille mutkatonta. Hän haaveilee tulevaisuudessa esiintymisestä ja suunnittelee hakevansa teatterikorkeaan.
- Jos johonkin haen, niin sinne. Merkonomin koulutuksella töitä löytyy varmasti, vaikka opiskelupaikkaa ei heti tulisikaan, Daimar sanoo.



Daimar instagramissa @daimardaikku

Lue lisää liiketalouden perustutkinnosta >>

Viimeksi muokattu: 16.2.2016