Kpedu
Opistot/Yksiköt

Kokkolan ammattiopisto
Kokkolan ammattiopisto tarjoaa koulutusta nuorille ja aikuisille tekniikan ja liikenteen sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousalalta 17 eri perustutkintoon. Ammatilliseen koulutukseen valmistavina koulutuksina toteutetaan Ammattistartti-, Aikalisä- ja maahanmuuttajaryhmät. Lisäksi ammattiopisto tarjoaa yrityselämälle ja työntekijöille soveltuvia lyhyempiä lisäkoulutuksia, kuten esimerkiksi kuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutuksia, työturvallisuuden, tulityön, hygieniaosaamisen ja alkoholilainsäädännön koulutuksia ja testejä sekä yleisiä kielitutkintoja.

Kokkolan kauppaopisto - Karleby handelsinstitut
Kokkolan kauppaopisto
tarjoaa monipuolista koulutusta sekä nuorille että aikuisille. Opistossa voi opiskella merkonomiksi (myös ruotsiksi), datanomiksi ja parturi-kampaajaksi. Ammattilukiovaihtoehdossa voi suorittaa merkonomi- tai datanomitutkinnon, lukion oppimäärän ja saada ylioppilastodistuksen. Kauppaopiston koulutuksen punainen lanka on yrittäjämäiseen toimintaan valmentaminen, joka tarjoaa mahdollisuuksia sijoittua elinkeinoelämän ja julkishallinnon eri tehtäviin.

Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto
Sosiaali- ja terveysalan opistosta valmistuu nuoria ja aikuisia lähihoitajan ihmisläheiseen ammattiin. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon lisäksi opisto järjestää tutkintotilaisuuksia ja valmistavaa koulutusta hierojan, jalkojenhoidon, välinehuoltajan ja päihdetyön ammattitutkintoon sekä vanhustyön ja psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkintoon.

Keski-Pohjanmaan aikuisopisto
Keski-Pohjanmaan aikuisopiston yli 30 vuoden kokemus aikuiskoulutuksesta ja kehittämistoiminnasta on vakiinnuttanut opiston aseman alueen keskeisimpänä aikuiskouluttajana. Aikuisopisto palvelee, kun olet täydentämässä osaamistasi, vaihtamassa ammattia tai haluat kehittää yrityksesi toimintaa. Paitsi alueen viidelle paikkakunnalle aikuisopiston vahva yhteistyöverkosto ulottuu kattavasti eri puolelle Suomea sekä laajalle kotimaan ulkopuolelle monien kansainvälisten hankkeiden myötä.

Keski-Pohjanmaan Opisto
Keski-Pohjanmaan Opisto
tarjoaa yhteisöllisessä ja luonnonläheisessä oppimisympäristössä koulutuspalveluita niin ammatillisen koulutuksen kuin vapaatavoitteisen kansanopistotoiminnan nimissä: ammatilliset perustutkinnot, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot, leirit, lyhytkurssit sekä erilaiset lisä- ja täydennyskoulutukset. Lisäksi Opisto tarjoaa oheispalveluita esim. työhyvinvointipäivien, kokousten tai juhlien järjestämiseen.

Keski-Pohjanmaan oppisopimustoimisto
Keski-Pohjanmaan oppisopimustoimisto
organisoi ja hallinnoi Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän toimialueella (Kokkola, Kannus, Toholampi, Kaustinen, Veteli, Halsua, Lestijärvi ja Perho) järjestettävän oppisopimuskoulutuksen. Oppisopimustoimisto tekee kiinteää yhteistyötä elinkeino- ja työvoimaviranomaisten sekä alueellisten että valtakunnallisten oppilaitosten kanssa. Oppisopimustoimisto kehittää yhteisvoimin palveluja alueemme väestön ja yritysten tarpeisiin ja paikallisviranomaisina se opastaa kaikkia alueen oppisopimuspalveluja tarvitsevia.

Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto
Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto on luonnonvara- ja käsityöalan koulutusta antava, neljästä alla tarkemmin esitellystä yksiköstä koostuva opisto. Vahva aikuiskoulutus- ja hanketoiminta tuo lisää osaamista kaikkiin maaseudun ammatteihin.

Kannuksen yksikkö on valtakunnallisesti arvostettu maa- ja metsätalouden kouluttaja niin nuorille kuin aikuisille. Vahvuuksina opistolla on mm. kotieläinyrittämisen koulutus, maatalousteknologia sekä kennelalan koulutus. Opistolla on mm. nykyaikainen vuonna 2011 valmistunut  Teknotalo metalli- ja koneopetukseen, eläinhoitola- ja lämmin koulutushalli kennelkoulutukseen sekä nykyaikaiset robottinavetta oppimisympäristöt oppilaitoksen ajanmukaisen lypsyaseman lisäksi. Yksikkö on Euroopan ainoa turkistuotannon kouluttaja ja Suomen ensimmäinen kennelalalle suuntaava kouluttaja.

Kaustisen raviopisto kouluttaa yli 20 vuoden kokemuksella monipuolisesti hevosurheilun ammattilaisia. Raviopisto kouluttaa nuoria hevostenhoitajiksi ja aikuisille se tarjoaa opiskelumahdollisuutena hevostenvalmentajan ammattitutkintoa sekä hevostalouden perustutkintoa. Opinnoissa Raviopisto painottaa myös kansainvälisyyttä.

Perhon yksikkö tarjoaa monipuoliset opiskelumahdollisuudet sekä nuorille että aikuisille. Teoriaopintojen lisäksi oppiminen tapahtuu käytännön tehtävissä navetassa, sikalassa, pelloilla, metsässä, talleilla ja maneesilla.

Toholammin artesaaniopisto antaa monipuolista käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoon johtavaa koulutusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Artesaaniopistosta voi valmistua artesaaniksi hopeasepän, keramiikan tai sisustuksen alalta.


 KUVIA YKSIKÖISTÄ - kuvagalleria



Liitteet