|
Koulutus
Koiran käsittelyä, koulutusta harjoitellaan koulupäivien aikana käytännön tunneilla. Lisäksi iltaisin lämmin harjoitushalli, koulun kentät ja maastot ovat käytössä omatoimiseen harjoitteluun. Käytännön kouluttajina oppilaitoksella toimivat Michaela Grönlund, joka toimii mm. pelastuskoiratoiminnassa ryhmänjohtajana ja Piritta Pärssinen, jonka erikoisalaa ovat toko, agility ja noutajien koulutus.
Käytännön koulutuksessa harjoitellaan koiran tason ja tarkoituksen mukaisesti mm. tottelevaisuutta, jälkeä, hakua, esine-etsintää, agilityä ja pelastuskoiratoimintaa. Kouluaikana edetään koirien koulutuksessa siten, että opiskelijat pystyvät menemään koiriensa kanssa kokeisiin, esim. BH-koe, agility, PK-kokeet tai tottelevaisuuskoe. Koulun noutajien kanssa harjoitellaan myös metsästyskokeisiin sekä käydään käytännön metsällä. Virkakoirien alkujen kanssa tehdään myös koiran tulevaan tarkoitukseen liittyviä harjoituksia, esim. pintojen harjoittelua, nenänkäyttöä ja/tai suojelua.
Oppilaitos kannustaa opiskelijoita osallistumaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisille leireille ja koiratapahtumiin ympäri maata. Olemme olleet mukana järjestämässä vetokoirakilpailuja, näyttelyitä ja palveluskoirakilpailuita sekä osallistuneet koulutusseminaareihin, koulutusleireihin ja erilaisiin kilpailuihin ja kokeisiin.
Oppilaiden oma koirakerho Kannuksen Koiruudet järjestää sekä virallisia että epävirallisia kokeita ja testejä (esim. toko-kokeet, PK-kokeet ja luonnetesti). Vierailemme mm. poliisikoiralaitoksella, puolustusvoimien koiraosastolla, rajavartiolaitoksen koiraosastolla, opaskoirakoululla, kennelliitossa, kasvattajilla, koirahoitoloissa, suurpetotutkimuksen kenttäoloissa tutustumassa susitutkimukseen ja alaan liittyvissä yrityksissä.
Kannuksesta valmistuvat tulevaisuuden koiraterapeutit!
Koiraterapiajaksolla koiraterapeutit Marjaana Mäkelä ja Kirsi Liikanen opastavat opiskelijoita koiran sielun elämän saloihin luentojen, käytännön ja projektikoirien avulla. Koiraterapiaopintoja on jaksotettu usealle vuodella ja lähiopetusjaksojen välillä terapiaopintoja suoritetaan projektikoirien parissa yhteistyössä koiraterapeuttien kanssa.

|